Lisä- ja täydennysrakentaminen kiinnostaa

SKH-Isännöinti ja Vantum Oy järjestivät 13.2. seminaarin taloyhtiöiden lisä- ja täydennysrakentamisesta. Aihe on ajankohtainen ja paikalla oli noin 50 asiasta kiinnostunutta taloyhtiöiden edustajaa. Seminaarissa esiteltiin Juho Salomäen diplomityötä, jossa tarkasteltiin aihetta nimenomaan taloyhtiön ja osakkaan näkökulmasta – näin ei ole aikaisemmin juurikaan tehty.

– Peruskorjausten hankevalmisteluissa tulee käsitellä myös lisä- ja täydennysrakentamisen mahdollisuudet. Taloyhtiön hallituksen on haettava tarvittavaa tietotaitoa ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla. Jos yhtiöllä ei ole rakennusoikeutta jäljellä, tarvitaan asemakaavamuutos. Kumppanuus naapureiden kanssa voi tuoda asemakaavamuutoksen helpommin isommalle alueelle, Juho Salomäki totesi.

– Isoon hankkeeseen ryhtyminen vaatii taloyhtiöltä myös asiantuntevaa taloussuunnittelua, SKH:n Markku Kulomäki korosti.

Rohkeasti yhteys kaupunkiin

Juho Salomäen diplomityö koski vain Helsinkiä.

– Näinhän se on: jos joku asia toimii Helsingissä, se toimii varmasti muuallakin, heitti Risto Rautava, Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja.
Vakavammin sanottuna: lautakunnan yhdessä kokouksessa voi olla käsittelyssä kaavoja, jotka koskee 19 000 asukasta. Se on sama määrä kuin Heinolassa asukkaita.

Rautava muistutti, että asioiden käsittely ei ole vain kaupungin päättäjistä ja virkamiehistä riippuvainen, vaan pitää tietysti ottaa huomioon lait ja tässä tapauksessa myös esimerkiksi asunto-osakeyhtiölaki.

– Lisä- ja täydennysrakentamiseen on etsitty ratkaisuja. Asiaa pitää uskaltaa avoimesti käsitellä myös taloyhtiöissä. Toivon, että yksityiset toimijat olisivat asiantuntijoidensa kanssa aktiivisia kaupungin suuntaan ja toisivat ideoita, miten asioita voidaan viedä yhdessä eteenpäin.

Juho Salomäen seminaariesitys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *