SKH Isännöinti Sujuva · Kyvykäs · Huolehtiva Pyydä tarjous
Hallituksen jäsenelle

Kokouspalkkiot ja kulukorvaukset

Maksamme hallituksen kokouspalkkiot kaksi kertaa vuodessa. Tältä sivulta näet, mitkä palkkiot maksetaan automaattisesti ja mitkä on ilmoitettava erikseen.

Maksetaan automaattisesti

Virallisten, julkaistuiksi asti edenneiden hallituksen kokousten palkkiot maksetaan läsnäolomerkintöjen perusteella. Sinun ei tarvitse tehdä mitään.

Jos taloyhtiössä maksetaan kuukausi- tai vuosiperusteista palkkiota, myös se maksetaan kaksi kertaa vuodessa, aina kyseiseen maksupäivään saakka laskettuna.

Ilmoitettava erikseen

Työmaakokoukset ja muut hankekokoukset, joista hallitus on yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti oikeutettu palkkioon, on ilmoitettava erikseen Voimanäytössä.

Hallituksen jäsenet voivat ilmoittaa tietoja myös toistensa puolesta, ja kaikki näkevät ajantasaisen palkkiotilanteen. Keräämme osallistujatiedot maksatukseen automaattisesti kaksi kertaa vuodessa.

Ennen ensimmäistä maksua

Kaksi asiaa, jotka on hoidettava

Tarkista omat tietosi

Maksua varten tarvitaan henkilötunnus ja pankkitilin numero. Tarkista ja päivitä tietosi, niin palkkio ei jää maksamatta.

Toimita verokortti sähköpostitse

Verokortti on toimitettava osoitteeseen asiakaspalvelu(at)skh.fi, vaikka muut tiedot olisi täytetty järjestelmään. Verottajan ohjeet edellyttävät tätä. Jos verokortti on jo toimitettu, sitä ei tarvitse toimittaa uudelleen.

Ostitko taloyhtiölle jotain omilla rahoillasi?

Hallituksen jäsenen maksamista taloyhtiön hankinnoista maksetaan hyvitys. Toimita selvitys hankinnoista sähköisesti.

Ilmoita kulu